Hyvitysmaksu, hyvitys mistä?
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on puuhaamassa tekijänoikeusjärjestöille hyvitysmaksun ulottamista tietokoneisiin, muistikortteihin ja älypuhelimiin.
Tämä tarkoittaa mm. sitä, että minä valokuvauksen harrastajana joudun maksamaan
Teostolle hyvitysmaksua muistikortista, jolle kuvaan muotokuvia,
maisemia, lasten synttäreitä, asetelmia tai lintuja. Tälle ei todellakaan ole
mitään perusteita. Jo nyt joudun harrastuksestani maksamaan
tekijänoikeusjärjestöille, koska vuoden alusta lukien maksun piiriin tulivat
ulkoiset kovalevyasemat, ja valokuvauksen harrastajilla on usein muodostunut
käytännöksi siirtää valokuvat muistikortilta suoraan ulkoiselle levyasemalle.
Eli maksu täysin ulkopuoliselle järjestölle olisi tässä tapauksessa kaksinkertainen!
Tätä maksua ei voi perustella millään muulla kuin suunnattoman röyhkeällä
ahneudella.
Arhinmäen puuhailu sotii myös vasemmistoliiton vaaliohjelman kohtaa 11 vastaan.
http://www.vasemmisto.fi/politiikka/ohjelmat/1467.html
Paavo lienee myynyt aatteensa lobbareille.
Ylipäätänsä koko hyvitysmaksujärjestelmä on veron kaltaisena maksuna hyvin kyseenalainen, koska maksun kerääjänä on yksittäinen edunvalvontajärjestö. Vastaavasti minulla pitäisi olla mahdollisuus periä maksua hypoteettiselle "valokuvauksenharrastajien tekijänoikeusjärjestölle". Maksu voitaisiin periä esimerkiksi näin alkajaisiksi laajakaistayhteyksistä. Nimittäin mm. sosiaalisiin medioihin lähettämäni valokuvat ovat helposti netin käyttäjien kopioitavissa. Maksu voisi olla vaikka 0,10 euroa kuukaudessa per alkava 10 Mbit/s. Kuulostaako kohtuulliselta?
Ohessa on viime kesänä Joroisten Kerisalossa ottamani valokuva. En pysty keksimään mitään perustetta sille, että kyseisen kuvan kuvauskalustosta tulisi suorittaa Teostolle yhtään mitään maksuja.
Käytännössä hyvitysmaksu on jo johtanut esimerkiksi tyhjien CD ja DVD levyjen kohdalla siihen, että tavarat tilataan toisista EU maista ja arvonlisävero näistä menee Suomelta sivu suun. Nyt ollaan tekemässä samaa karhunpalvelusta myös muiden tallennusmedioiden kohdalla.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Eihän siinä ole sinänsä mitään uutta että Sosialistien lempiharrastus on uusien verojen keksiminen...otetaan katos kapitalisteilta rahat pois!
Koko hyvitysmaksujärjestelmä tulisi selvittää tarkkaan ja mahdollisesti purkaa. Eihän askartelusahaakaan ostettaessa tarvitse maksaa ammattikirvesmiehille hyvitystä mahdollisista ansiomenetyksistä.
Eikös muuten nykyisen hyvitysmaksujärjestelyn taustalla ole rikollisuusolettama? Ei kovin kaunis ajatus kaikista kansalaisista, vaikka osa onkin tehnyt joskus jonkun rikoksen.
Hyvitysmaksulla korvataan teoreettisia menetyksiä laillisesta kopioinnista.
Laittomat kopioijat haastetaan oikeuteen yksi kerrallaan. Siinäpä työsarkaa. :D
"- Kuulet kotona radiosta uusimman hitin. (Radioasema maksaa)"
Tämän nyt voisi hyväksyäkin, paitsi että jos kyse ei ole globaalista järjestelmästä, joku kiertää sitä kumminkin.
"- Kuulet biisin uudestaan radiosta taksissa. (Taksiyrittäjä ja radioasema maksavat)"
Tässä on jo kaksinkertaista maksatusta.
"- Ostat levyn tavaratalosta (Sinä maksat)"
Jos se maksu olisikin vain siinä ostettavassa jo tallennetussa musiikkilevyssä, mutta eikös se ole tyhjässäkin levyssä? En juuri koskaan ole mitään musiikkia kopioinut DVD-levyilleni.
"- Ostat mediasoittimen, jolla voit kuunnella vaikka lenkkipolulla. (Sinä maksat)"
No enpä osta, mutta tämäkin nyt voisi jotenkin olla hyväksyttävissä (laitteen pääasiallinen käyttö on ostetun musiikin kuuntelu), paitsi että ruokkinee salakuljetusta.
"Ja jatkossa pitäisi maksaa puhelimesta, tietokoneesta, muistikorteista jne."
Tämä on jo sellainen laajennus, että askartelusahatkin pitää ottaa mukaan.
Ei mitään laitonta korvaavaa voi käyttää minkään yleisen maksun perusteeena. Jos mennään ääripäähän, samalla periaatteellahan voisi saada murhata muita, kunhan maksaa maksun. Ei se näin mene, ainakaan oikeusvaltiossa.
Joten muutenkin tuntuu, että hyvitysmaksuissa on otettu kaikki mahdolliset ja mahdottomat argumentit mukaan, ettei suurin osa ihmistä tajua, kuinka epäoikeudenmukainen koko systeemi on.
Uusin ideahan on myös nettiyhteyksien laittaminen hyvitysmaksun piiriin. Perusteluissa sanotaan "nopea" nettiyhteys, mutta Suomessa varmaankin tarkoittaa myös noita nettitikkuja, joita vanhemmat ihmiset ovat ostaneet ja joissa niitä luvattuja "maksiminopeuksia" ei koskaan näe, mutta maksu varmaankin menee maksiminopeuden mukaan. Samoin maksussa rikotaan törkeästi sitä, ettei laittomuudesta voi periä maksua ja on aika härskiä olettaa kaikkien suomalaisten harrastavan laitonta nettipiratismia. Voisi jopa pitää nyt niin muodikkaana vihapuheena.
"Kaikille sama!!!! (Psst.. Mut mulle vähän enemmän kuin muille)"
(Ruben Stillerin määritelmä kommunismista)
Pikku Arhinmäki ei edusta sosialismia vaan feodalismia jossa verovouti menee sotilaiden kera kylään ja kerää mukaansa kaiken sen mitä kyläläiset eivät ehdi metsään piilottaa.
Illalla sitten linnassa juhlitaan ja taiteilijat sekä muu sisäpiiri saa palkaksen kultakolikoita kun he tanssivat nuoren linnanherran edessä häntä hauskuuttaen.
Huvittavaa tässä on se että tällä nuorella linnanherralla on persoonallisuushäiriö,hän nimittäin luulee olevansa Robin Hood!
Kasettimaksu, eli hyvitysmaksu kuumentaa tunteita. Usein sitä vastustetaan tavallisen kuluttajan rahastamisena. "Sinä maksat"
"Sinä maksat" on tietenkin mahdoton määrittää. Mutta jos nyt leikitään että pysäytetään aika hetkeksi ja todetaan, että se hyvitysmaksu kuulu laitevalmistajan maksettavaksi.
(Ja kyllä, se siirtyy laitteen hintaan ja siitä edelleen kuluttajan maksettavaksi. Eihän se kuluttajakaan sitä rahaa itse ole painanut, vaan se tulee työnantajalta johon kohdistuu palkannostamispaineita, edelleen työnantajan asiakkaalta nousevina hintoina ja sille asiakkaalle se raha tulee jostain... tätä voi jatkaa loputtomiin, se on niinkuin talouden idea)
Hyvitysmaksu on siis maksu laitevalmistajalle, (tai ehkä myyjälle, koska maksua ei käsittääkseni tarvitse maksaa ellei tuotetta myy) ja sellaisena sitä tulee tarkastella. Jos maksu siirtyy laitteen hintaan sellaisenaan, se on laitetta myyvän valinta. Se tarkoittaa että sama tuote menee yhtä hyvin kaupaksi kalliimmallakin, eli tuote on ollut aiemmin alihintainen elikkäs liian halpa. Jos tuote ei käy kaupaksi kalliimmalla hinnalla joutuu laitevalmistaja (myyjä) tinkimään omasta katteestaan tai tehostamaan tuotantoaan.
No mitä ja miksi sen laitekauppiaan sitten itseasiassa pitää hyvittää?
Tallennukseen ja toistoon tarkoitettu laite itsessään on täysin arvoton. Kun sitä voidaan kaupata mielikuvilla joihin liitetään sisältö mukaan, siitä kehtaa pyytää jo melkoisesti enemmän. Laitevalmistajat ovat siis melkoisessa kiitollisuudenvelassa kaikille sisällöntuottajille.
Vanhan mallin kasettimaksu tämän päivän laitepäivityksin vanhenee jo ennenkuin tulee voimaan. Kierre on loputon ja jos jotain järkeä hommaan halutaan, täytyy tehdä isompia uudistuksia. Sinänsä en näe mitään väärää siinä, että tulonsiirtoa laitemyynnistä sisältöön jossain muodossa tehdään - ainakin niin kauan kun sisällöstä ei osata maksaa.
Kerätyn rahan jakoperusteet pitäisi remontoida myös. Joko kaikille harrastajakuvaajille ja vastaaville "tuottajille" tulisi avata ovet ammattilaisten järjestöihin tai sitten heillä/meillä pitäisi olla oma etujärjestö. Mitä niillä rahoilla sitten tehtäisiin? Käytettäisiinkö ne valokuvauskursseihin, työpajoihin vai ilmaisohjelmistoihin? Tämä jääköön toistaiseksi ilmaan.
Olen toiminimen takia kirjanpitovelvollinen ja joudun säilyttämään kirjanpidon useita vuosia .
Siis varmuuden vuoksi ja lain nojalla varakopiot ovat tuiki tarpeelliset.
Sen voin tehdä nykyisellään lätyille, koska en ole vielä hankkinut ulkopuolista kovalevytallenninta.
Lätyissähän on jo se käsittämätön maksulisuke. Tosin ostin omat Tallinnasta.
En kyllä näe mitään yhteyttä sille, että jokin taiteilijoiden tekijänoikeusjärjestö saa osuutensa toiminimeni kuluista.
ALV on valtion ottama vero ja sen voi vähentää tuotantotekijänä toiminimen kirjanpidossa kohdassa toimistokulut
Siis verottajakin on ymmärtäväisempi kuin Arhimäen tukema taiteilijoiden Teosto.
Saa nähdä aletaanko kuljetusalan liitoille ja järjestöille tulouttamaan joskus rahojani, koska käytän omaa autoa enkä osta sen alan palveluja. Autoni on kopio taksiautosta.

Kommentoi 13 kommenttia